Tervehdys kaikille!
Melkein puoli vuotta vierähti ennen kuin ehdin jatkaa blogiani. Työ vie ison osan päivästä, luottamustoimet ja yhdistystoiminta täyttää loppupäiviä, kotonakin on äidille työtä päivittäin.
Kevät on vaihtunut kesäksi, Vihannin superkesä on pyörähtänyt käyntiin. Toukokuussa vietettiin 30-vuotis juhlamarkkinoita, seuraavana on Werkasalon sukujuhla. Heinäkuun lopulla vietettävän Kotiseudun Helmiä viikon ohjelma on lyöty lukkoon. Kaikki alkaa runokurssilla ja taideleirillä, ohjelmaa on Gospel-konsertista harmonikkakonserttiin, jonka tähtinä nähdään vihantilaiset Perttulan veljekset. Toinen heistä voitti viime vuonna digiharmonikan mm-kisat. Ohjelmaa on myös muilla kylillä Lampinsaaressa ja Läntisrannalla. Vesihelmijuhlaa vietetään poikkeuksellisesti perjantaina. Juhlaesitelmän pitää Eila Jaakkola kirjailija Impi Aronahosta, Irma Eilola lukee näytteitä Aronahon teksteistä, esitelmään liittyen viikon aikana on nähtävillä kirjailija Impi Aronahon työhuone. mm. kirjastoa ja kirjoituskone. Tarkoitukseni on luoda työhuone nähtäville samaan tyyliin kuin kaksi vuotta sitten Museo-Matin työpisteet. Juhlan aikana selvitetään myös köydenvetokisana, mikä yhdeksästä kylästä on Vihannin vahvin kylä. Mainostetaanhan uusissa tienvarsimainoksissa kuntaa vahvojen kylien kunnaksi.
Nuorisoseuran Maakuntajuhlat ( Lumihelmi) supistuivat lopulta kaksipäiväisiksi. Ohjelmaan mahtuu kuitenkin lasten maahismatka kotiseutukeskuksessa, Karjaiset pitopäivälliset yläaste-lukiolla, Hermannien kyläkierros, teatteriesitys ja satavuotisjuhlatanssit Lumimetsässä lauantaina, sunnuntaina juhlajumalanpalvelus ja satavuotiaalla Lumimetsän nuorisoseuralla pidettävä pääjuhla.
Superkesään kuuluu myös Härkäjuhlat ja entisten vihantilaisten tapaaminen Mäntylammen lavalla kasarihengessä.
Heinäkuussa sukujuhlille tuleva huomaa kuntakeskuksen pesevän ilmettään. Tietyöt haittaavat jonkin verran kesän aikana liikennettä, mutta syksyllä meillä on ihan uudenlainen ilme. Ajoradat ovat kavenneet, tilalle tulee pyörätiet ja istutuksia. Aamulla kun kotoa lähtee pyöräilemään seurakuntatoimistoon työpaikalle on reitti aina pieni yllätys, vastaan tulee jyriä ja kuorma-autoja, toisinaan on kierrettävä eri kohdasta, mutta kaiken tämän kestää kun lopputulos on tiedossa!
Myös toinen maamerkki on syntymässä. Jatulintarhan työt kotiseutukeskuksen Asematien puolelle ovat alkaneet. Pohjatyöt on tehty, vielä vedetään valaistukselle maakaapeli ja talven ajan alue saa painua. Kaikki joilla on ylimääräisiä kiviä pelloilla ja puutarhoissa voivat niitä tuoda alueelle. Minä olen jo ensimmäisen peräkärrykuorman vienyt!
Kesänaikana nähdään! Olen mukana sukujuhlassa ja myös Kotisedun Helmiä ja Lumihelmitapahtumissa kesän aikana.
14.6.2009 Vihanti, Merja Honkakoski (o.s. Häkkilä).
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Sukujuhlat lähestyvät
Sukujuhliin ja seuran vuosikokoukseen on aikaa neljä viikkoa. Ilmoittautumisaikaa on jäljellä ensi perjantaihin asti, vielä siis ehtii mukaan. Paikalle voi kyllä tulla ilmoitautumattakin, mutta siitä aiheutuu turhaa päänvaivaa järjestäjille, joten soitelkaa tai kirjoittakaa Mikkelän Jussille.
Anna-Liisa on jatkanut 15.8.2008 aloittamaansa blogia kommenteilla sukujuhlien järjestelyistä ja muutenkin kertonut kevään tapahtumista. Käykääpä lukemassa kyseisen blogin viimeisimmät kommentit!
Anna-Liisan kommentti seuran hallituksen kokoonpanosta on otettava huomioon. Hallitukseen tulisi saada eri sukuhaarojen edustajia mukaan. Hallituksen kooksi on säännöissä määritelty viisi - seitsemän jäsentä, joten kasvuvaraa nykyiseen kokoonpanoon on olemassa. Juhlien yhteydessä pidetään seuran vuosikokous, jossa hallitus valitaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Jos juhliin on tulossa Anna-Liisan odottama määrä sukulaisa ja seuraan kuuluvia, niin valinnan varaa hallituksen jäseniksikin on siis paikalla.
MUTTA: käykääpä lukemassa Anna-Liisan blogi-kommentteja tuolta 15.8.2008 blogin lopusta.
Pekka
Anna-Liisa on jatkanut 15.8.2008 aloittamaansa blogia kommenteilla sukujuhlien järjestelyistä ja muutenkin kertonut kevään tapahtumista. Käykääpä lukemassa kyseisen blogin viimeisimmät kommentit!
Anna-Liisan kommentti seuran hallituksen kokoonpanosta on otettava huomioon. Hallitukseen tulisi saada eri sukuhaarojen edustajia mukaan. Hallituksen kooksi on säännöissä määritelty viisi - seitsemän jäsentä, joten kasvuvaraa nykyiseen kokoonpanoon on olemassa. Juhlien yhteydessä pidetään seuran vuosikokous, jossa hallitus valitaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Jos juhliin on tulossa Anna-Liisan odottama määrä sukulaisa ja seuraan kuuluvia, niin valinnan varaa hallituksen jäseniksikin on siis paikalla.
MUTTA: käykääpä lukemassa Anna-Liisan blogi-kommentteja tuolta 15.8.2008 blogin lopusta.
Pekka
maanantai 19. tammikuuta 2009
Kestääkö tulevaisuus?
Jatkan vielä 12.1. kirjoittamaani juttua sukupolvien yli kestävästä tulevaisuudesta. Olen iloinen Marja-Leenalta saamastani palautteesta. Kovin tutuilta tuntuivat lapsuudenkokemuksesi. Niin minunkin lapsuudessani oli elettävä niukasti; sodan jälkeen varsinkin oli puutetta kaikesta. Mutta silloin se tuntui jotenkin luonnolliselta, kun kaikilla oli sama tilanne. En osannut kaivata mitään ylellisyyksiä. Löysin jo varhain kirjat kumppaneikseni ja siitä voin nyt iloita. Se on ollut lapsuudestani asti kestävä, henkinen eväs elämäntaipaleella.
Kuten Marja-Leena kuvasit, meidän vanhempiemme sukupolvi eli viisaasti ja vastuullisesti arkea. Huomasin, kun kerroit omasta elämäntyylistäsi, että minulla on paljon petrattavaa. Tämä kokemusten vaihto avaa silmiä, missä voisi pienentää ekologista jalanjälkeään.
Heitänpä tähän vielä mietintämyssyyn nykytrendin köyhäillä, joka on tietoista ja itse valittua vaatimattomuutta. Itse asiassa sentyyppisestä ilmiöstä kait on kyse, kun oikein ökyrikkaat heittäytyvät kerjäläisiksi ja lähtevät kadulle tienaamaan elantoaan päiväksi pariksi. Tuossa itänaapurissa sellaista on tapahtunut. Elämyshakuisuutta sekin. Meillä Suomessa on ihan oikeasti köyhiä ja leipäjonot vain kasvavat. Itse valittu vaatimattomuus kuuluu sen sijaan varakkaiden ihmisten tapaan hoitaa talouttaan järkevästi pidemmällä tähtäimellä, ehkä myös ekologisesti. Nämä ääripäät särähtävät jotenkin korvaani. Miten teillä lukijani? Toivon lisää keskustelijoita sukuseuramme sivuille.
Kuulolla
Liisalainen
Kuten Marja-Leena kuvasit, meidän vanhempiemme sukupolvi eli viisaasti ja vastuullisesti arkea. Huomasin, kun kerroit omasta elämäntyylistäsi, että minulla on paljon petrattavaa. Tämä kokemusten vaihto avaa silmiä, missä voisi pienentää ekologista jalanjälkeään.
Heitänpä tähän vielä mietintämyssyyn nykytrendin köyhäillä, joka on tietoista ja itse valittua vaatimattomuutta. Itse asiassa sentyyppisestä ilmiöstä kait on kyse, kun oikein ökyrikkaat heittäytyvät kerjäläisiksi ja lähtevät kadulle tienaamaan elantoaan päiväksi pariksi. Tuossa itänaapurissa sellaista on tapahtunut. Elämyshakuisuutta sekin. Meillä Suomessa on ihan oikeasti köyhiä ja leipäjonot vain kasvavat. Itse valittu vaatimattomuus kuuluu sen sijaan varakkaiden ihmisten tapaan hoitaa talouttaan järkevästi pidemmällä tähtäimellä, ehkä myös ekologisesti. Nämä ääripäät särähtävät jotenkin korvaani. Miten teillä lukijani? Toivon lisää keskustelijoita sukuseuramme sivuille.
Kuulolla
Liisalainen
maanantai 12. tammikuuta 2009
Kestävään tulevaisuuteen sukupolvien yli
Ajatukseni suuntautuvat näiden vuoden vaihtuessa tulevaisuuteen. Tapana on toivottaa hyvää ja onnellista uutta vuotta ja tehdä uudenvuoden lupauksia. Hyvät aikeet voi vaikka aloittaa pistämällä tupakit, suklaat ja juomat piiloon. Sitten voi pinkaista lenkkipolulle ja katsastaa, mitä lautaselleen laittaa. Itse pidän tärkeänä millä täytämme mielemme - helposti sulavilla kauniilla ja rohkeilla vai otammeko kunnon kirjan luettavaksi. Eikä vähäisintä liene, minkälaiset suhteet meillä on läheisiin ihmisiin. Hyvät aikeet koetellaan tavallisessa arjessa. Yksilöiden teot voivat kasvaa koko yhteisön voimaksi tai jopa haitaksi. Vastuuta tarvitaan yksilöiden lisäksi yhteiskunnan tekoihin. Miten voimme omalla toiminnallamme tehdä tulevaisuudesta hyvän ja onnellisen?
Olen lämmitellyt mielessäni uudelleen ajatusta kestävästä tulevaisuudesta, ja miten se mahdollisesti voi toteutua. Tulevaisuuden kestävyys voi olla yhteydessä kulutustapoihimme. Joulun tienoilla ainakin huomaa, että kaupat vyöryvät tavaroista, joita emme oikeastaan tarvitse. Hittituotteita tulee ja menee. Meihin vaikutetaan huomaamattamme. Kuinka moni vielä käyttää esimerkiksi leipäkonetta? Olemme omaksuneet pikkuhiljaa elämäntavan, joka kertoo liiasta aineellisesta kuluttamisesta. Tuskinpa hyvää hengen ravintoa - taidetta ja kulttuuria - voi kuluttaa liikaa. Miten elämäntapamme voi vahvistaa kestävää maailmaa sukupolvelta toiselle?
Nyt puhutaan ekologisesta jalanjäljestä, joka kullakin yksilöllä on erilainen kulutustottumuksista riippuen. Siinä on keskeistä, miten paljon ihminen kuluttaa luonnonvaroja. Meillä jokaisella on syytä katsoa, minkä jäljen jätämme. On isoja ja pieniä tekoja. Lentomatkoja ja auton käyttöä välttävä pienentää ekologista jalanjälkeään. Yksinkertaisimmillaan voi säästää maapallon energiavaroja käyttämällä muovikassien sijaan kangaskasseja kauppareissulla.
Kestävä kehitys on paitsi ekologista, myös taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista. Nykymallisen talouden kestävyys on kyseenalaistunut, ja sen syitä on syytä pohtia. Kuluttajina voimme vaikuttaa oman taloutemme kestävyyteen, mutta kansantaloudet ja globaalit taloudet ovat monimutkaisempia rakenteita. Tavallisena kansalaisena voi kuitenkin ihmetellä sitä, miksi jatkuvan taloudellisen kasvun tavoitetta ei kyseenalaisteta. Maapallon luonnonvarat ovat rajalliset, ja siitä Rooman klubi varoitteli jo 60-luvulla. Turhaan. Jos ilmastotalkoisiin aiotaan tosissaan ryhtyä, voisi katsastella ensin vaikka elektroniikkaromuvuoria. Nykyään kodinkoneiden käyttöikä on lyhyt, eikä niitä edes kannata korjata. Liki samaan pakettiin kuuluu tietokoneiden, televisioiden ja digilaitteiden uusiminen muutaman vuoden välein. Kertakäyttökulutus tuhoaa yhteisen tulevaisuutemme perusteita. Taloudellisesti kestävä kehitys voi tarkoittaa sitä, että voimme luottaa siihen, että elämämme aineellinen pohja on turvattu eri elämäntilanteissa.
Taloudellinen turvallisuus varmistaa elämänmuotomme sosiaalista kestävyyttä. Tulevaisuutta kantavat peruspalvelujen saatavuus, turvattu työpaikka, koulutus, asuminen ja mahdollisuus osallistua tasa-arvoisena kansalaisena yhteisön elämään. Sosiaalinen kestävyys on oikeutta kuulua johonkin yhteisöön vastakohtana syrjäytymiselle ja syrjäyttämiselle. Kulttuurisesti kestävä kehitys toteutuu mm. joka ihmisen oikeutena osallistua ja nauttia kulttuurista ja taiteesta. Pidän arvokkaana erityisesti ITE-taiteen saamaa näkyvyyttä. Mielestäni kestävä tulevaisuus edellyttää yhtäläisiä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia kansalaisoikeuksia. Sellainen tulevaisuus kertoo luottamuksesta ja sosiaalisesta pääomasta. Suuria sanoja, mutta mahdollisia, tahdon asioita.
Uudet näkemykset hidastaa elämänmenoa ja hillitä kuluttamista haastavat jatkuvan taloudellisen kasvun ideologian. Mm. Britanniassa on levinnyt hitaan elämisen malli (slow living) vastaiskuna tehokkuutta ja kilpailukykyä pursuavalle elämänmuodolle. Oletan, että tutkija Timo Kopomaa puhuu samasta asiasta leppoistamisena (ks. kirja Leppoistamisen tekniikat). Miten ihmiset voisivat antaa aikaa itselleen ja toisille - oikeasti elää - jauhautumatta rikki oravanpyörässä?
Nyt olisi jännittävää kuulla sukuseuran jäseniltä tarinoita ja kommentteja, mitä elämänviisautta he ovat saaneet vanhemmilta sukupolvilta tai mihin ratkaisuihin ovat itse päätyneet kokemuksensa pohjalta. Miten siis elää niin, että maailma on edelleen elämisen arvoinen tuleville sukupolville? Mitä voimme jakaa toisillemme yhteiseksi viisaudeksi? Voitte haastatella perheen ja suvun vanhimpia ja kertoa heidän mietteitään elämänmenosta tällä palstalla. Areena on avoin.
Tapaamisiin
Liisalainen
Olen lämmitellyt mielessäni uudelleen ajatusta kestävästä tulevaisuudesta, ja miten se mahdollisesti voi toteutua. Tulevaisuuden kestävyys voi olla yhteydessä kulutustapoihimme. Joulun tienoilla ainakin huomaa, että kaupat vyöryvät tavaroista, joita emme oikeastaan tarvitse. Hittituotteita tulee ja menee. Meihin vaikutetaan huomaamattamme. Kuinka moni vielä käyttää esimerkiksi leipäkonetta? Olemme omaksuneet pikkuhiljaa elämäntavan, joka kertoo liiasta aineellisesta kuluttamisesta. Tuskinpa hyvää hengen ravintoa - taidetta ja kulttuuria - voi kuluttaa liikaa. Miten elämäntapamme voi vahvistaa kestävää maailmaa sukupolvelta toiselle?
Nyt puhutaan ekologisesta jalanjäljestä, joka kullakin yksilöllä on erilainen kulutustottumuksista riippuen. Siinä on keskeistä, miten paljon ihminen kuluttaa luonnonvaroja. Meillä jokaisella on syytä katsoa, minkä jäljen jätämme. On isoja ja pieniä tekoja. Lentomatkoja ja auton käyttöä välttävä pienentää ekologista jalanjälkeään. Yksinkertaisimmillaan voi säästää maapallon energiavaroja käyttämällä muovikassien sijaan kangaskasseja kauppareissulla.
Kestävä kehitys on paitsi ekologista, myös taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista. Nykymallisen talouden kestävyys on kyseenalaistunut, ja sen syitä on syytä pohtia. Kuluttajina voimme vaikuttaa oman taloutemme kestävyyteen, mutta kansantaloudet ja globaalit taloudet ovat monimutkaisempia rakenteita. Tavallisena kansalaisena voi kuitenkin ihmetellä sitä, miksi jatkuvan taloudellisen kasvun tavoitetta ei kyseenalaisteta. Maapallon luonnonvarat ovat rajalliset, ja siitä Rooman klubi varoitteli jo 60-luvulla. Turhaan. Jos ilmastotalkoisiin aiotaan tosissaan ryhtyä, voisi katsastella ensin vaikka elektroniikkaromuvuoria. Nykyään kodinkoneiden käyttöikä on lyhyt, eikä niitä edes kannata korjata. Liki samaan pakettiin kuuluu tietokoneiden, televisioiden ja digilaitteiden uusiminen muutaman vuoden välein. Kertakäyttökulutus tuhoaa yhteisen tulevaisuutemme perusteita. Taloudellisesti kestävä kehitys voi tarkoittaa sitä, että voimme luottaa siihen, että elämämme aineellinen pohja on turvattu eri elämäntilanteissa.
Taloudellinen turvallisuus varmistaa elämänmuotomme sosiaalista kestävyyttä. Tulevaisuutta kantavat peruspalvelujen saatavuus, turvattu työpaikka, koulutus, asuminen ja mahdollisuus osallistua tasa-arvoisena kansalaisena yhteisön elämään. Sosiaalinen kestävyys on oikeutta kuulua johonkin yhteisöön vastakohtana syrjäytymiselle ja syrjäyttämiselle. Kulttuurisesti kestävä kehitys toteutuu mm. joka ihmisen oikeutena osallistua ja nauttia kulttuurista ja taiteesta. Pidän arvokkaana erityisesti ITE-taiteen saamaa näkyvyyttä. Mielestäni kestävä tulevaisuus edellyttää yhtäläisiä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia kansalaisoikeuksia. Sellainen tulevaisuus kertoo luottamuksesta ja sosiaalisesta pääomasta. Suuria sanoja, mutta mahdollisia, tahdon asioita.
Uudet näkemykset hidastaa elämänmenoa ja hillitä kuluttamista haastavat jatkuvan taloudellisen kasvun ideologian. Mm. Britanniassa on levinnyt hitaan elämisen malli (slow living) vastaiskuna tehokkuutta ja kilpailukykyä pursuavalle elämänmuodolle. Oletan, että tutkija Timo Kopomaa puhuu samasta asiasta leppoistamisena (ks. kirja Leppoistamisen tekniikat). Miten ihmiset voisivat antaa aikaa itselleen ja toisille - oikeasti elää - jauhautumatta rikki oravanpyörässä?
Nyt olisi jännittävää kuulla sukuseuran jäseniltä tarinoita ja kommentteja, mitä elämänviisautta he ovat saaneet vanhemmilta sukupolvilta tai mihin ratkaisuihin ovat itse päätyneet kokemuksensa pohjalta. Miten siis elää niin, että maailma on edelleen elämisen arvoinen tuleville sukupolville? Mitä voimme jakaa toisillemme yhteiseksi viisaudeksi? Voitte haastatella perheen ja suvun vanhimpia ja kertoa heidän mietteitään elämänmenosta tällä palstalla. Areena on avoin.
Tapaamisiin
Liisalainen
lauantai 10. tammikuuta 2009
TALVISET TERVEISET VIHANNISTA
Syksyn kiireissä lupauduin Anna-Liisa Mikkelälle kirjoittamaan sivuille. Istahdan nyt alas ja kerron kuulumisia Vihannista.
Kuulun Liisa Verkasalon sukuhaaraan, syntyperältäni olen puoliksi vihantilainen (isän puolelta) ja puoliksi karjalainen.
Olen ollut muutaman vuoden Vihannin kotiseutuyhdistyksen toiminnassa mukana. Meillä Vihannissa on vähäisestä asukasmäärästä huolimatta paljon luovia ihmisiä ja yhdistys on julkaissut viime vuosien aikana jo kolme kirjaa ja lisää on tulossa!
Aloitimme runokirjoilla, Sanat ovat siltoja ja Usvaneidot tanssii -kirjoihin on koottuu vihantilaisten pöytälaatikkorunoja, kirjoittajien joukossa on paljon sukumme jäseniä. Molempien kirjojen nimet tulevat Marjatta Verkasalon runoista.
Marraskuussa julkaisimme ensimmäisen perinnekirjan. Saatakko Sanua -kirja sisältää vihantilaisia sananlaskuja, sanontoja ja sananpaukauksia, Vihannin murteen sanakirjan sekä koosteen vihantilaisten nuorten käyttämästä kielestä. Tätäkin kirjaa on ollut tekemässä suvun jäseniä. Aineisto on kerätty entisiltä ja nykyisiltä vihantilaisilta. Monilla on ollut talletettuna sananparsia ja sanontoja, Lyyli (o.s. Lumiaho) ja Jaakko Kotilan lapset ovat koonneet kokonaisen sananparsikokoelman "Mitä äiti sanoi".
Paljon aineistoa kirjaan löytyi myös kotiseutuarkistosta. Museo-Matti Junttila teki mittavan elämäntyön kootessaan ja tallentaessaan vihantilaista kansanperinnettä.
Kotiseutuarkisto on nyt saatu järjestettyä ja se on muuttanut joulukuussa asianmukaisiin tiloihin kunnanvirastolle. Vihantilaiset yhdistykset ja yksityiset henkilöt voivat jättää aineistoaan arkistoon. Arkisto on luonnollisesti myös tutkijoiden käytössä.
Kotiseutuyhdistyksen työ jatkuu. Vaikka makasiinimuseo saatiin kunnostettua, museotilat ovat vielä mietinnän alla. Kevään aikana yhdistys päättää siirtyykö museo kotiseutukeskukseen kirjastorakennuksen siipeen. Mittava operaatio vaatii yhdistykseltä paljon.
Kotiseutukeskuksen kehittämiseen on myös kirkonkylän asukasyhdistyksellä Vihannin Rintillä omat suunnitelmansa. TE-keskukselta on haettu rahoitusta Vihannin Jatulintarha -hankkeelle. Lumimetsästä kotoisin olevan arkkitehti Weikko Kotilan suunnitelmien mukaan rakennettava ympäristötaideteos pystytetään kirjastorakennuksen ja Asematien väliin jäävälle alueelle. Mikäli rahoitus saadaan työt alkavat pohjatöillä ensi kesänä.
Vihannin kunnan kotisivuilla, kohdassa kyläsivut - kirkonkylä/Rinti, voi käydä tutustumassa luonnokseen Jatulintarhasta. Rintin sivuilta löytyy myös allekirjoittaneen helmikuussa kirjoittama kyläsuunnitelma, joka on pohjana tuleville hankkeille ja kertoo kirkonkylän historiasta.
Myös sivukylillä suunnitellaan uutta. Läntisrannan luontopolku muuttuu oppimispoluksi ensi kesänä, kun luontopolun varteen pystytetään havaintotauluja mm. luonnosta ja alueen historiasta, tervanpoltosta kivikauteen. Sauvonmäen alueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta. Rantasenjärven lintutornin aluetta parannetaan.
Eivätkä suunnitelmat vielä tähän lopu. Jo perinteisten kesäjuhlien lisäksi ensi kesänä järjestetään Nuorisoseuraliiton maakuntajuhlat Vihannissa. Tarkemmat suunnitelmat lyödään lukkoon kevään kuluessa. Aikaisemmista Vihannissa järjestetyistä maakuntajuhlista muistamme mm. historiallisen kulkueen, jota Museo-Matti oli yhtenä puuhamiehenä järjestämässä. Kannattaa merkitä kalenteriin ensi kesälle Verkasalon sukujuhlan lisäksi heinäkuun viimeinen viikko! Itse juhla ajoittuu viikonlopulle, jatkoksi Kotiseudun Helmiä -viikolle ja Vesihelmijuhlalle.
Palaan ensi kesän tapahtumiin ja hankkeisiin tarkemmin keväällä. Hyvä paikka seurata tapahtumia Vihannissa ovat kunnan kotisivut www.vihanti.fi. Kunnan asioiden lisäksi sivuilta löytyy kaikkien yhdeksän kyläyhdistyksen kotisivut, järjestöt-sivulta kunnassa toimivat yhdistykset ja linkit kotisivuille, myös Vihannin Harjulta -tiedotuslehti on sivuilla.
Nyt minua odottavat hiihtoladut. Pisara raikasta ilmaa ja sitten jaksaa taas puurtaa yhteisten asioiden parissa.
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2009 kaikille!
10.1.2009 Vihanti, Merja Honkakoski (o.s. Häkkilä)
Kuulun Liisa Verkasalon sukuhaaraan, syntyperältäni olen puoliksi vihantilainen (isän puolelta) ja puoliksi karjalainen.
Olen ollut muutaman vuoden Vihannin kotiseutuyhdistyksen toiminnassa mukana. Meillä Vihannissa on vähäisestä asukasmäärästä huolimatta paljon luovia ihmisiä ja yhdistys on julkaissut viime vuosien aikana jo kolme kirjaa ja lisää on tulossa!
Aloitimme runokirjoilla, Sanat ovat siltoja ja Usvaneidot tanssii -kirjoihin on koottuu vihantilaisten pöytälaatikkorunoja, kirjoittajien joukossa on paljon sukumme jäseniä. Molempien kirjojen nimet tulevat Marjatta Verkasalon runoista.
Marraskuussa julkaisimme ensimmäisen perinnekirjan. Saatakko Sanua -kirja sisältää vihantilaisia sananlaskuja, sanontoja ja sananpaukauksia, Vihannin murteen sanakirjan sekä koosteen vihantilaisten nuorten käyttämästä kielestä. Tätäkin kirjaa on ollut tekemässä suvun jäseniä. Aineisto on kerätty entisiltä ja nykyisiltä vihantilaisilta. Monilla on ollut talletettuna sananparsia ja sanontoja, Lyyli (o.s. Lumiaho) ja Jaakko Kotilan lapset ovat koonneet kokonaisen sananparsikokoelman "Mitä äiti sanoi".
Paljon aineistoa kirjaan löytyi myös kotiseutuarkistosta. Museo-Matti Junttila teki mittavan elämäntyön kootessaan ja tallentaessaan vihantilaista kansanperinnettä.
Kotiseutuarkisto on nyt saatu järjestettyä ja se on muuttanut joulukuussa asianmukaisiin tiloihin kunnanvirastolle. Vihantilaiset yhdistykset ja yksityiset henkilöt voivat jättää aineistoaan arkistoon. Arkisto on luonnollisesti myös tutkijoiden käytössä.
Kotiseutuyhdistyksen työ jatkuu. Vaikka makasiinimuseo saatiin kunnostettua, museotilat ovat vielä mietinnän alla. Kevään aikana yhdistys päättää siirtyykö museo kotiseutukeskukseen kirjastorakennuksen siipeen. Mittava operaatio vaatii yhdistykseltä paljon.
Kotiseutukeskuksen kehittämiseen on myös kirkonkylän asukasyhdistyksellä Vihannin Rintillä omat suunnitelmansa. TE-keskukselta on haettu rahoitusta Vihannin Jatulintarha -hankkeelle. Lumimetsästä kotoisin olevan arkkitehti Weikko Kotilan suunnitelmien mukaan rakennettava ympäristötaideteos pystytetään kirjastorakennuksen ja Asematien väliin jäävälle alueelle. Mikäli rahoitus saadaan työt alkavat pohjatöillä ensi kesänä.
Vihannin kunnan kotisivuilla, kohdassa kyläsivut - kirkonkylä/Rinti, voi käydä tutustumassa luonnokseen Jatulintarhasta. Rintin sivuilta löytyy myös allekirjoittaneen helmikuussa kirjoittama kyläsuunnitelma, joka on pohjana tuleville hankkeille ja kertoo kirkonkylän historiasta.
Myös sivukylillä suunnitellaan uutta. Läntisrannan luontopolku muuttuu oppimispoluksi ensi kesänä, kun luontopolun varteen pystytetään havaintotauluja mm. luonnosta ja alueen historiasta, tervanpoltosta kivikauteen. Sauvonmäen alueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta. Rantasenjärven lintutornin aluetta parannetaan.
Eivätkä suunnitelmat vielä tähän lopu. Jo perinteisten kesäjuhlien lisäksi ensi kesänä järjestetään Nuorisoseuraliiton maakuntajuhlat Vihannissa. Tarkemmat suunnitelmat lyödään lukkoon kevään kuluessa. Aikaisemmista Vihannissa järjestetyistä maakuntajuhlista muistamme mm. historiallisen kulkueen, jota Museo-Matti oli yhtenä puuhamiehenä järjestämässä. Kannattaa merkitä kalenteriin ensi kesälle Verkasalon sukujuhlan lisäksi heinäkuun viimeinen viikko! Itse juhla ajoittuu viikonlopulle, jatkoksi Kotiseudun Helmiä -viikolle ja Vesihelmijuhlalle.
Palaan ensi kesän tapahtumiin ja hankkeisiin tarkemmin keväällä. Hyvä paikka seurata tapahtumia Vihannissa ovat kunnan kotisivut www.vihanti.fi. Kunnan asioiden lisäksi sivuilta löytyy kaikkien yhdeksän kyläyhdistyksen kotisivut, järjestöt-sivulta kunnassa toimivat yhdistykset ja linkit kotisivuille, myös Vihannin Harjulta -tiedotuslehti on sivuilla.
Nyt minua odottavat hiihtoladut. Pisara raikasta ilmaa ja sitten jaksaa taas puurtaa yhteisten asioiden parissa.
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2009 kaikille!
10.1.2009 Vihanti, Merja Honkakoski (o.s. Häkkilä)
perjantai 15. elokuuta 2008
Elämä on matka - ja sehän jatkuu
Olen todella suurin ponnistuksin edennyt tähän pisteeseen: vastaamaan Pekan kutsuun kirjoittaa blogia. Tämä on osittain ainakin kokeilu, koska liikun todella epävarmasti tällä alueelle. En saa puhelimitsekaan apua, sillä kännykän näyttöruutuun ilmestyi tunti sitten lause: Sim-kortti hylätty. Mitähän sekin tarkoittanee? Ainakin sitä, että puhelimella ei voi soittaa.
Blogi-kirjoitteluuni on paineita: olin kuun vaihteessa Vihannissa torstaista tiistaihin eli runsaat viisi päivää. Ensin osallistuin Verkasalojen puuhaleirille, jota vetivät todella ansiokkaasti opettajat Eija Hanhineva ja Minna-Mari Myllykangas. Ensimmäinen puuhaleiri oli vuosi sitten, vetäjinä silloinkin Eija ja Minna-Mari. Koska minulla ei ole kokemusta edellisen kesän leiristä kehuskelen vain tätä 31.7.2008 alkanutta, joka pidettiin kuten edellinenkin Uhtuan kantissa ja sen ympäristössä kotiseutukeskuksessa.
Eijan ja Minna-Marin puheista ymmärsin, että tämän kesäinen leiri erosi edukseen edellisestä siinä, että ohjelma oli vapaampaa. Keskusteluun jäi myös aikaa. Seuraavia leirejä silmällä pitäen tämä kannattaa pitää mielessä. Osanottajia oli runsas kymmenkunta. Tällaisten tapahtumien tarkoituksena on päästä irrottautumaan arjen rutiinista. Minä ainakin unohdin Roihuvuoressa odottavat työt ja tehtävät ja mahdolliset ongelmatkin.
Minulla oli leirillä mukanani pojan tyttäreni Siiri-Matilda Mahdaleena, joka haluaa että kutsun häntä Ruusuksi. Tyttö täyttää itsenäisyyspäivän aikoihin neljä vuotta ja hän oli puuhaleiriläisitä nuorin. Yhdessä vaiheessa serkkuni Sirkan tytär Raija lupasi ilmestyä Uhtuan kanttiin vielä nuoremman pojantyttärensä Petran kanssa, mutta heitä ei koskaan aikomuksista huolimatta näkynyt siellä. Ruusu-Matildaa ikä ei leirillä haitannut. Ihmettelin todella, miten tyttö sopeutui niin hyvin vanhempien (vanhin 12 vuotta) joukkoon. Ei siinä isoäitiä tarvittu! Minna-Marin kaksi nuorimmaista Marjo,12, ja Ippe (Eeva-Leena), 9, sekä Eija Hanhinevan tyttärentytär Heini,8, tuntuivat olevan todellisia pienten lasten käsittelijöitä. Sellaiseksi oppii vain suuressa sisarusparvessa! Sisareni Marja-Leena Salkola Siilinjärveltä osallistui leirille pojantyttärensä Ellan, 8 , ja tyttärenpoikansa Eljas Benelminin, 5 , kanssa.
Leirillä piipahti kuitenkin muitakin kuin mainitsemani lapset: Eija Hanhinevan kuopus Johan,8, tuli sisarensa Minnan pojan Konstan, 8, kanssa hiukan ennakkoluuloisena paikalle päivänä, jolloin minä paistoin Uhtuan kantissa yli 50 suurta lättyä. Lätyt tekivät vaikutuksen, mutta poikia olisi kuulemma pitänyt olla enemmän. Onneksi Sanna Franssi ilmestyi veljensä Petteri Franssin pojan Jonin, 6, kanssa sopivasti paikalle.
Leirin ohjelmassa oli runsaasta luppoajasta huolimatta paljon etukäteen suunniteltua ohjelmaa: lapset pelasivat monenlaisia pelejä, maalasivat kiviä, kävivät uimassa. Hei leirin alkuun lapset leipoivat Hanna-tädin pikkuleipiä perjantai-illan keskustelutilaisuutta varten. Kyllä muuten taikina oli hyvää! Yhtenä iltana ajoimme Hanhinevojen kesämökille, missä Mikko paistoi meille makkaraa. Perjantaina Ukonkantissa oli sukuseuran järjestämä yleisötilaisuus, missä keskusteltiin vanhoista vihantilaisista lastenleikeistä ja myös lastenkasvatuksesta. Keskustelun alustivat Sirkka Lumiaho (Jaakko Mikkelän tytär) ja Matti (Martinp.) Mikkelä muistelemalla vanhoja aikoja. Tilaisuuden juonsi Eija Hanhineva, joka oli myös tuonut paikalle omista oppilaisistaan kokoonpannun lapsikuoron. Tilaisuudessa vieraili myäö Pyhäjokiseudun toimittaja, jonka juttu on sittemmin ilmestynyt lehdessä.
Niiden viiden päivän aikana, jotka Vihannissa olin, Eijan "lapset" esiintyivät eri kokoonpanossa kolme kertaa. Ymmärtävätköhän vihantilaiset, millainen kultamuna heillä on keskuudessaan? Me Verkasalot saamme olla hänestä todella ylpeitä. Minä olen iloinen, että olen saanut tutustua häneen näiden kahden puuhaleirin aikana. Häntä katsoessani tulee mieleeni usein Kumpulan täti, joka asui Vihannin kirkolla melkein lapsuudenkotini naapurissa. Tyyne Kumpula (sittemmin Kuparinen) oli 1940-luvulla neljän lapsen tarmokas yksinhuoltajaäiti, joka - oman äitini sanoja lainatakseni - polki ompelukoneella lapsilleen tulevaisuuden. Värikäs ja eläväinen Tyyne oli Eijan isän Erkin äiti. Epiteetti värikäs ei ehkä sovi samalla lailla Eijaan kuin Tyyneen, mutta kyllä heissä samaakin on. Eija muistuttaa ehkä enemmän äitiään Kirstiä, joka on Verkasalo. Kirstiin tutustuin 1990-luvulla käydessäni omaishoitajan ominaisuudessa Vihannissa hoitamassa äitiäni Sallia. Eijan äiti vieraili usein äitini luona.
Seuraavassa blogissani kerron 4.8.2008 Vihannissa pidetystä suunnittelukokouksesta, jonka tarkoituksena oli ideoida ja valmistella vuoden päästä olevaa Verkasalon sukuseuran sukujuhlaa.
Kohta lähden noutamaan Ruusu-Matildaa päiväkodista ja sitten menemme Herttoniemeen pitämään seuraa juuri esikoulun aloittaneelle Sampolle. Pojan äiti on työmatkalla ja isällä on illaksi tiedossa suuret syntymäpäiväjuhlat.
Muistakaa itsekukin juhlia ja tavata ihmisiä!
Blogi-kirjoitteluuni on paineita: olin kuun vaihteessa Vihannissa torstaista tiistaihin eli runsaat viisi päivää. Ensin osallistuin Verkasalojen puuhaleirille, jota vetivät todella ansiokkaasti opettajat Eija Hanhineva ja Minna-Mari Myllykangas. Ensimmäinen puuhaleiri oli vuosi sitten, vetäjinä silloinkin Eija ja Minna-Mari. Koska minulla ei ole kokemusta edellisen kesän leiristä kehuskelen vain tätä 31.7.2008 alkanutta, joka pidettiin kuten edellinenkin Uhtuan kantissa ja sen ympäristössä kotiseutukeskuksessa.
Eijan ja Minna-Marin puheista ymmärsin, että tämän kesäinen leiri erosi edukseen edellisestä siinä, että ohjelma oli vapaampaa. Keskusteluun jäi myös aikaa. Seuraavia leirejä silmällä pitäen tämä kannattaa pitää mielessä. Osanottajia oli runsas kymmenkunta. Tällaisten tapahtumien tarkoituksena on päästä irrottautumaan arjen rutiinista. Minä ainakin unohdin Roihuvuoressa odottavat työt ja tehtävät ja mahdolliset ongelmatkin.
Minulla oli leirillä mukanani pojan tyttäreni Siiri-Matilda Mahdaleena, joka haluaa että kutsun häntä Ruusuksi. Tyttö täyttää itsenäisyyspäivän aikoihin neljä vuotta ja hän oli puuhaleiriläisitä nuorin. Yhdessä vaiheessa serkkuni Sirkan tytär Raija lupasi ilmestyä Uhtuan kanttiin vielä nuoremman pojantyttärensä Petran kanssa, mutta heitä ei koskaan aikomuksista huolimatta näkynyt siellä. Ruusu-Matildaa ikä ei leirillä haitannut. Ihmettelin todella, miten tyttö sopeutui niin hyvin vanhempien (vanhin 12 vuotta) joukkoon. Ei siinä isoäitiä tarvittu! Minna-Marin kaksi nuorimmaista Marjo,12, ja Ippe (Eeva-Leena), 9, sekä Eija Hanhinevan tyttärentytär Heini,8, tuntuivat olevan todellisia pienten lasten käsittelijöitä. Sellaiseksi oppii vain suuressa sisarusparvessa! Sisareni Marja-Leena Salkola Siilinjärveltä osallistui leirille pojantyttärensä Ellan, 8 , ja tyttärenpoikansa Eljas Benelminin, 5 , kanssa.
Leirillä piipahti kuitenkin muitakin kuin mainitsemani lapset: Eija Hanhinevan kuopus Johan,8, tuli sisarensa Minnan pojan Konstan, 8, kanssa hiukan ennakkoluuloisena paikalle päivänä, jolloin minä paistoin Uhtuan kantissa yli 50 suurta lättyä. Lätyt tekivät vaikutuksen, mutta poikia olisi kuulemma pitänyt olla enemmän. Onneksi Sanna Franssi ilmestyi veljensä Petteri Franssin pojan Jonin, 6, kanssa sopivasti paikalle.
Leirin ohjelmassa oli runsaasta luppoajasta huolimatta paljon etukäteen suunniteltua ohjelmaa: lapset pelasivat monenlaisia pelejä, maalasivat kiviä, kävivät uimassa. Hei leirin alkuun lapset leipoivat Hanna-tädin pikkuleipiä perjantai-illan keskustelutilaisuutta varten. Kyllä muuten taikina oli hyvää! Yhtenä iltana ajoimme Hanhinevojen kesämökille, missä Mikko paistoi meille makkaraa. Perjantaina Ukonkantissa oli sukuseuran järjestämä yleisötilaisuus, missä keskusteltiin vanhoista vihantilaisista lastenleikeistä ja myös lastenkasvatuksesta. Keskustelun alustivat Sirkka Lumiaho (Jaakko Mikkelän tytär) ja Matti (Martinp.) Mikkelä muistelemalla vanhoja aikoja. Tilaisuuden juonsi Eija Hanhineva, joka oli myös tuonut paikalle omista oppilaisistaan kokoonpannun lapsikuoron. Tilaisuudessa vieraili myäö Pyhäjokiseudun toimittaja, jonka juttu on sittemmin ilmestynyt lehdessä.
Niiden viiden päivän aikana, jotka Vihannissa olin, Eijan "lapset" esiintyivät eri kokoonpanossa kolme kertaa. Ymmärtävätköhän vihantilaiset, millainen kultamuna heillä on keskuudessaan? Me Verkasalot saamme olla hänestä todella ylpeitä. Minä olen iloinen, että olen saanut tutustua häneen näiden kahden puuhaleirin aikana. Häntä katsoessani tulee mieleeni usein Kumpulan täti, joka asui Vihannin kirkolla melkein lapsuudenkotini naapurissa. Tyyne Kumpula (sittemmin Kuparinen) oli 1940-luvulla neljän lapsen tarmokas yksinhuoltajaäiti, joka - oman äitini sanoja lainatakseni - polki ompelukoneella lapsilleen tulevaisuuden. Värikäs ja eläväinen Tyyne oli Eijan isän Erkin äiti. Epiteetti värikäs ei ehkä sovi samalla lailla Eijaan kuin Tyyneen, mutta kyllä heissä samaakin on. Eija muistuttaa ehkä enemmän äitiään Kirstiä, joka on Verkasalo. Kirstiin tutustuin 1990-luvulla käydessäni omaishoitajan ominaisuudessa Vihannissa hoitamassa äitiäni Sallia. Eijan äiti vieraili usein äitini luona.
Seuraavassa blogissani kerron 4.8.2008 Vihannissa pidetystä suunnittelukokouksesta, jonka tarkoituksena oli ideoida ja valmistella vuoden päästä olevaa Verkasalon sukuseuran sukujuhlaa.
Kohta lähden noutamaan Ruusu-Matildaa päiväkodista ja sitten menemme Herttoniemeen pitämään seuraa juuri esikoulun aloittaneelle Sampolle. Pojan äiti on työmatkalla ja isällä on illaksi tiedossa suuret syntymäpäiväjuhlat.
Muistakaa itsekukin juhlia ja tavata ihmisiä!
tiistai 19. helmikuuta 2008
Ensimmäinen matka
Ensimmäinen matkani
Ensimmäinen matkani, jonka muistan oli lyhyt, mutta sitäkin merkitsevämpi. Meidän perhe oli asunut isäni kodissa Mikkelässä seitsemän ensimmäistä vuotta. Vanhaisäni oli jo kuollut vanhempieni avioiduttua. Isäni joutui hoitamaan talon isännyyttä. Vanhaäiti oli pyytänyt heitä olemaan niin kauan, kun kaksi nuorempaa poikaa Toivo ja Martti kasvavat koulupojista aikuisiksi.
Äitini syntymäkoti tuli myyntiin hänen isänsä kuoleman johdosta, niin vanhempani ostivat tilan. Olin silloin kolmevuotias. Perheemme oli kasvanut kolmella tytöllä, yksi minua vanhempi, nuorin kuuden kuukauden ikäinen.
Oli lokakuun alkupäiviä, kun muutto omaan kotiin tapahtui. Muistan selvästi, satoi isoja pehmeitä lumihiutaleita. Istuimme reessä, vauva saaliin kiedottuna äidin sylissä ja isä kävellen ohjasi hevosta reen vierellä.
Matkaa oli vain sataviisikymmentä metriä.
Jaakko Mikkelän tytär Sirkka L.
Ensimmäinen matkani, jonka muistan oli lyhyt, mutta sitäkin merkitsevämpi. Meidän perhe oli asunut isäni kodissa Mikkelässä seitsemän ensimmäistä vuotta. Vanhaisäni oli jo kuollut vanhempieni avioiduttua. Isäni joutui hoitamaan talon isännyyttä. Vanhaäiti oli pyytänyt heitä olemaan niin kauan, kun kaksi nuorempaa poikaa Toivo ja Martti kasvavat koulupojista aikuisiksi.
Äitini syntymäkoti tuli myyntiin hänen isänsä kuoleman johdosta, niin vanhempani ostivat tilan. Olin silloin kolmevuotias. Perheemme oli kasvanut kolmella tytöllä, yksi minua vanhempi, nuorin kuuden kuukauden ikäinen.
Oli lokakuun alkupäiviä, kun muutto omaan kotiin tapahtui. Muistan selvästi, satoi isoja pehmeitä lumihiutaleita. Istuimme reessä, vauva saaliin kiedottuna äidin sylissä ja isä kävellen ohjasi hevosta reen vierellä.
Matkaa oli vain sataviisikymmentä metriä.
Jaakko Mikkelän tytär Sirkka L.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)